TalousTalouskasvun jatkamiseksi ja hyvinvointivaltion säilyttämiseksi Suomen Konservatiivit ajaa dynaamista taloutta. Nykyisen yritysten voittojen moninkertaisen verotuksen sijaan maassamme tulisi siirtyä voittojen yksinkertaiseen verotukseen, veropainon siirtyessä välilliseen verotukseen. Palkkojen samoin kuin työaikojen tulee tarvittaessa joustaa molempiin suuntiin ja molempia osapuolia hyödyttäen. Uusien työntekijöiden työllistämiskynnystä tulee madaltaa. Yleissitovuuden tulee joustaa nykyistä enemmän, jolloin paikalliselle sopimiselle jää entistä enemmän pelivaraa.
Suomen Konservatiivien mielestä julkisten palveluiden matalasta tuottavuudesta on päästävä yksityisen sektorin tuottavuusasteelle. Yksityisten palveluiden käyttöä ei saa pelätä julkisten palveluiden tuottamisessa. Valtion tulonsiirtoja niin yritystukien kuin muunkin elinkeinon suhteen tulee merkittävästi supistaa. Historiallisesta jäänteestä, yritysten maksamasta yhteisöverosta tulee luopua. Se haittaa dynaamista yritystoimintaa, hidastaa kasvupotentiaalia omaavien yritysten kasvua ja vaikuttaa yritysten mahdollisuuksia palkata lisää vakituisia työntekijöitä.
Yritysverotusta pitäisi tarkastella suomalaisten pienten, keskisuurten ja suurten yritysten näkökulmista tasapuolisesti. Kaikissa tilanteissa verojärjestelmän tulee varmistaa suomalaisten yritysten elinvoimaisuus ja kilpailukyky sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla. Näin voimme luoda Suomeen uusia "nokioita", jotka synnyttävät hyvinvointia maahamme myös tulevaisuudessa.
Suomalainen kokonaisveroaste on länsimaittain suhteellisten kova. Vastapainoksi sillä rahoitetaan julkista koulutusta, terveydenhuoltoa, sosiaalitointa ja monia muita sektoreita. Suomen Konservatiivien mielestä Suomen kokonaisveroastetta tulee selkeästi madaltaa käsi kädessä julkisen rahoituksen käyttötapojen ja kohteiden uudelleenarvioinnin kanssa. Nykyinen progressiivinen verotus rankaisee sekä ahkeraa työntekijää, että tätä taloudellisesti palkitsevaa yritystä. Palkansaajien tuloveroastetta tulee laskea kaikissa tuloluokissa. Suomessa on luotava myönteinen ilmapiiri palvelusektorille, jonka suuruudessa on yhdessä oikeanlaisten veroratkaisujen kanssa potentiaalia moninkertaistua nykyisestä.
Suomen valtion budjetin menojen momenteista valtaosa on sellaisia, ettei niistä ole pitkiin aikoihin jos koskaan käyty avointa arvokeskustelua. Maailman muuttuessa myös saavutettujen etujen järkevyyttä tulee kyetä uudelleenarvioimaan. Toisin kuin aiempien hallitusten aikana, Suomen Konservatiivien mielestä eduskunnan tulee näyttää tässä asiassa esimerkkiä; Suomen alueellinen edustus toteutuu, vaikka kansanedustajien määrää vähennetään nykyisestä 200:sta kansanedustajasta 150:een kansanedustajaan. Eduskunnassa toimivia valiokuntia tulee uudelleenarvioida siten, että niiden kokonaismäärä vähenee. Kansanedustajien palkkoja tulee laskea selkeästi nykyiseltä tasolta, vastaamaan eduskuntatyöskentelyn määrää ja vaativuutta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Puolue- ja lehdistötukien määrä tulee puolittaa. Lisäksi vaadimme kansanedustajien kausien rajaamista kolmeen.
Suomen Konservatiivien mielestä Suomen julkisen puolen byrokratiassa on paljon yksinkertaistamista; Haluamme kaikki yhteiskunnan maksamat avustukset ja rahat yhden luukun palveluiksi.
Suomen kansantuotteesta tulee lähes puolet viennistä. Vientikauppa on siis erittäin oleellinen tekijä hyvinvointivaltiomme olemassaololle. Siksi Suomen ulkopoliittisten toimien tulisi edistää suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia ulkomailla parhaalla mahdollisella tavalla.
Suomen Konservatiivit ajaa Suomen valtion budjetin tasapainossa pitämistä pidemmällä tähtäimellä. Valtionvelkaa saa kasvattaa vain poikkeuksellisten kansainvälisen taloudellisen tilanteiden aikana kolmen vuoden ajan tai tapauksissa, jossa valtionvelalla voidaan kiistatta ja selvästi vauhdittaa Suomen talouskasvua; Jälkimmäisessä tapauksessa lisävelan laskennallisen takaisinmaksuajan tulee olla enintään 6 vuotta
Â
|