Työllisyys
Hyödyksi olemisen tunne, työssä käyminen, on eräs ihmisen onnellisuuden ja tasapainoisen elämän kulmakivistä. Suomen Konservatiivien tavoitteena on täystyöllisyys. Jokaisella työikäisellä ihmisellä tulee olla mahdollisuus tehdä töitä itselleen sopivalla tavalla. Työaikojen tulee joustaa tilanteen mukaan. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla tulee niin halutessaan olla mahdollisuus tehdä lyhyempää työpäivää tai vajaakuntoisilla työskennellä kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Yhteiskunnan ei tule lainsäädäntökeinoin myöskään rajoittaa tai verotuksella rangaista sellaisia ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti haluavat työskennellä nykyistä työaikalainsäädäntöä pidempiä päiviä. Suomen väestöpyramidin leveimmän kohdan vuosi vuodelta kohotessa, on kansantaloudellemme ja sitä kautta hyvinvoinnillemme tärkeää, että ihmisille annettujen työllisyysmahdollisuuksien lisäksi jokainen Suomessa asuva työikäinen myös on halukas töihin. Valtiovallan tulee erilaisin keinoin edistää molempia tavoitteita: työpaikkojen syntymistä ja työhalukkuutta.Â
|